Central Otagon Viinimaan Piilotetut Salaisuudet

Kirjoittajamme tutkii Central Otagon viinitiloja

Pitkäaikaisena Queenstownin paikallisena ja viinin ystävänä teen usein jouluksi useita pyhiinvaelluksia lähellä sijaitseville viinitiloille, missä nautin auringonpaisteesta, maistan viimeisimmän sadon ja imeydyn rentoon tunnelmaan.

Nyt on joulukuu, lumi on sulanut, lämpötila nousee ja viinitilat kutsuvat minua jälleen. Tällä kertaa halusin tehdä rituaalistani hieman erilaisen. Halusin yhdistää yhden suosikkiaktiviteeteistani, kävelyn, toiseen suosikkiini, viiniin. Olin kuullut hyviä asioita Mt Difficultystä Bannockburnissa ja Wooing Treesta Cromwellissa, joten päätin vaihtaa tavallisen reittini ja lähteä hieman kauemmas.

Epävirallinen viinireitti, valtatie 6, jättää Queenstownin ja kulkee Lake Hayesin ja Arrowtownin ohi, kiemurtaen viinialueen Gibstonin kautta ja ulos jylhään kallioiseen Kawarau Gorgeen, jonka läpi rehevän vihreä Kawarau-joki virtaa. Kuljetusvaihtoehdot Central Otagon viinimaassa ovat runsaat ja viiniharrastajat sekä uteliaat turistit voivat valita pyöräilyn tai kävelemisen Gibstonin joen polulla, osallistua järjestetylle viinikierrokselle tai vuokrata taksin henkilökohtaiseksi kuljettajapalveluksi. Lähdimme ensin Peregrineen, yhteen Central Otagon erottuvimmista viinitiloista, joka on tunnettu palkitusta rakennuksestaan, jonka kulmikas teollisuuskatto muistuttaa voimalinnun päälaen majesteettista siipien kärkiväliä. Kumppanini ja minä pysähdyimme maisteluhuoneeseen auringon armottomalta paahteelta. Aloitin maistelun 2011 Peregrine-vinttikäärmeen kanssa, joka oli runsas ja selvästi kutkuttava, ja sitten jotain aivan erilaista, Mohua Sauvignon Blanc, jossa oli sitrushedelmien kiristys.

Peregrinestä vain minuutin kävelymatkan päässä on Wentworthin lenkki ja osa Gibstonin joen polkua. Päätimme hypätä tälle lyhyelle polulle ja tarkastaa näkymät Kawarau-jokeen. Wentworthin lenkki sisältää tarkoituksella rakennettuja terässiltoja, jotka ylittävät rotkot ja antavat meille hieman seikkailua tasapainottamaan viinitilojen miellyttävää rauhallisuutta. Wentworthin lenkin jälkeen siirryimme toiseen osaan Gibstonin joen polkua, Highway Trailiin, joka on noin 3 km pitkä sora-ajo, ja yhdistää Gibston Back Roadin ja seuraavan pysähdyksemme Brennan Winesin. Brennan Winesin maisteluhuone on muunnettu alkuperäisestä viinikellarista, joten se säilyttää maalaisvetonsa ympäristössään. Kokeilun jälkeen B2 Pinot Noir Rose ja roiske 2012 Brennan Rose asetuin jälkimmäiseen sen raikkaan, virkistävän makeuden vuoksi. Siirryimme ulos piknik-alueelle, missä pari nautti rennosta Petanque-pelistä. Brennan Winesin ulkopuolella oleva ulkoalue oli upea paikka rentoutua ponnistelujen jälkeen River Traililla. Seuraavaksi, haluttuamme kävellä koko matkaa Bannockburniin (joen polku oli yksi asia, mutta toiset 16 km tuntuivat hieman liioitelluilta), valitsimme puolipäivävuokran Blue Bubble Taxilla. Saapuessamme Mt Difficultyhin vatsani murina ilmoitti kovalla äänellä, että oli aika saada jotain tukevampaa ravintoa. Mt Difficultyn valikko on miellyttävän vaikea valita, ja jokainen annos saa suun valumaan vettä pelkästä ääneen lukemisesta. Paljon tuskailun jälkeen valitsimme Mt Difficulty Platterin, johon kuului sellaisia kekseliäitä murusia kuin villi timjamin hunaja ja sinappi kuorrutettu kinkku ja Stewart Islandilla savustettu moki. Makunystyrämme olivat todella hemmoteltuja ja oli ylellistä nauttia tällaisista hienouksista. Mt Difficultyn korkealta paikalta kalliokammiolla istuimme taaksepäin ja katselimme laajaa näkymää puolikuivaan maisemaan. Tuntien, että kaikki oli hyvin maailmassa (osittain tosin viinin aiheuttamaa bonhomiea), lasilliseni Roaring Meg Pinot Noir kädessäni, vatsani täynnä ja hyvä seura vieressäni, asetuin hiljaiseen tyytyväisyyteeni. Sen kirouksen kanssa, että asuu niin lähellä maailmanluokan viinitiloja (voi minua vaivautua), on aina yksi aivan nurkan takana, jokainen hieman erilainen tuotannossaan, ja aina maistamisen arvoinen; luulet löytäneesi suosikkiviinisi, ja sitten uusi voittaja nousee varmasti esiin. Tämän jano tutkimuksille, ja tietysti lisää viinille, hyppäsimme takaisin Blue Bubble Taximme ja siirryimme Wooing Treeen Cromwelliin. Wooing Tree on saanut nimensä puusta, jonka maalla on väitetysti tehty monia avioliittoesityksiä. Teeskentelin tämän faktan ja paljon kulmakarvojen vilkuttelun kumppanilleni ei tuntunut keräävän mitään syöttejä, joten tyydyin siihen, että Wooing Tree ei houkutellut minua romantiikalla, vaan hyvällä viinillä sen sijaan. Istuessamme nurmikolla veden yläpuolella, joimme vastentahtoisesti päivän viimeisen lasin viiniä, viileän lasin Blanc de Noiria. Lohtuni oli se, että vaikka päivä oli ohi, Central Otagon alueella oli viimeisen laskennan mukaan lähestulkoon sata viinitilaa ja tämä jättää minulle noin seitsemänkymmentä viinitilaa vielä vierailematta. Kesä on loppujen lopuksi vasta alkanut...